11.6.2021
Arekin hallitus on nimittänyt Arekin uudeksi
toimitusjohtajaksi Aaro Mutikaisen, 58. Mutikainen aloittaa toimitusjohtajan
tehtävässä 1.10.2021.
Mutikainen siirtyy Arekiin työeläkeyhtiö Elon tietohallintojohtajan
tehtävästä. Vuosina 2012 - 2013 hän toimi Eläke-Fenniassa tietohallintojohtajana.
Ennen työeläkealalle siirtymistään Mutikainen toimi Tiedolla useissa
tehtävissä, viimeksi julkishallinnon tulosalueen johtajana. Vuosina 2006 - 2011
Mutikainen oli Tieto Esy Oy:n toimitusjohtaja.
”Aaro Mutikaisella on vahva
finanssialan kokemus, monipuolista teknologiaosaamista ja hän tuntee
työeläkealan tietojärjestelmät. Aarolla on myös kokemusta asiakasomistajille
lisäarvoa tuovan palveluyhtiön johtamisesta, joten valmiudet Arekin
luotsaamiseen ovat erinomaiset”, Arekin hallituksen
puheenjohtaja Mikko Kautto kertoo.
”Olen seurannut Arekin
kehityskaarta työurani aikana eri rooleissa asiakkaana ja toimittajana. Arek on
hieno menestystarina, joka on vaatinut henkilöstöltä kovaa työtä, sitoutumista
ja huippuosaamista. Odotan innolla uusien työkavereideni tapaamista ja
työskentelyä heidän kanssaan. Arvostan suuresti mahdollisuutta päästä antamaan
panokseni yrityksen kehittymiselle edelleen nopeasti muuttuvien teknologioiden
ja asiakastarpeiden maailmassa”, sanoo toimitusjohtajana aloittava Aaro
Mutikainen.
Arekin toimitusjohtajan tehtävä avautui nykyisen
toimitusjohtajan Matti Ylilammin luopuessa toimitusjohtajan vastuista
18.6.2021. Ylilammi toimi Arekin toimitusjohtajana 11 vuotta. Vt.
toimitusjohtajaa ei tälle ajalle nimetä, vaan tehtäviä hoidetaan tilapäisin
järjestelyin uuden toimitusjohtajan aloittamisajankohtaan asti.
Lisätiedot:
Mikko Kautto, Arekin hallituksen puheenjohtaja,
puh. 040 740 8095, mikko.kautto@etk.fi
Aaro Mutikainen, toimitusjohtaja 1.10.2021 alkaen
puh. 040 503 5233
Arek Oy rakentaa, ylläpitää ja kehittää eläkevakuuttamisessa
tarvittavia yhteisiä tietojärjestelmäpalveluita. Pidämme huolta, että
suomalaisia palvelevat eläkejärjestelmät toimivat luotettavasti ja
kustannustehokkaasti nyt ja tulevaisuudessa. Arekin asiakkaat ovat suomalaisia
eläkeyhtiöitä ja Arek on niiden omistama yksityinen osakeyhtiö. Yhtiössä
työskentelee lähes 40 asiantuntijaa, jotka suhtautuvat intohimolla ja vastuulla
tekemäänsä työhön. Arekin liikevaihto
oli 36,7 miljoonaa euroa vuonna 2020.